osa 3: henkisyyttä etsimässä: harhat

 

TERVETULOA

RAJATIETO TV:n

Artikkelipankkiin

 

 

Kohti paranormaalia

maailmaa

 

 

Osa 3. Henkisyyttä etsimässä:

Ensimmäinen harha

 

Jokainen tietää mitä tarkoittaa että asiat ei aina elämässä ”mene ihan putkeen”. Tämä tuttu humoristinen sanonta siis tarkoittaa, ettei asiat mene aina niinkuin on suunnittelut. Eli ei mene parhaalla mahdollisella tavalla. Tai sitten ne ei suju ollenkaan. Eli ei mennyt niinkuin Strömsössä... Ei ole mennyt tässäkään tapauksessa, kun aloin kirjoittamaan artikkelia henkisyydestä. Tästä tuli ihan muuta kuin alunperin tarkoitin.

 

Elämä on potkinut mukavasti harjoitus potkujaan kohti maaliani. Tai siis elämääni. ”Tukka ei ole ollut sekaisin” moneen vuoteen, mutta siitä huolimatta koen jonkinasteista krapulaa joka päivä. Asiat ei oikein suju ja suuntakin on ajoittain hukassa. Ei onneksi ihan kaikissa asioissa. Mutta niissä tärkeimmissä. Niissä, joilla oikeasti on merkitystä tässä elämässä. Perhe, Työ ja Asunto. Kaikkea tuota siis on, mutta mihinkään ei ole tämä ihminen tyytyväinen.

 

Pidän itseäni henkisenä ihmisenä. Henkisyyttä puolestaan pidän tärkeänä asiana elämässäni. Mutta tiedänkö oikeasti mitä henkisyys on? Tietääkö joku muu sen? Nyt, kun mietin kaikkea sitä mitä olen elämääni saanut lahjaksi, tekemällä työtä asioiden eteen, rukoilemalla tai pahimmillaan esittämällä ponnettomia uhkavaatimuksia yläkertaan. Paljon on asioita tapahtunut ja enemmän lienee jäänyt tapahtumatta. Todennäköisesti jälkimmäinen vaihtoehto oli parempi minulle.

 

Kaiken järkiperäisen ajattelun mukaan minun tulisi olla tyytyväinen nyt. Vaan kun en ole. Mihin helkuttiin on kadonnut se henkinen minä, joka kuiskuttelee korvaani, kun puhun muille ihmisille viisaita. Henkisyys on jäänyt kohdallani pinnalliseksi sananhelinäksi, kun en osaa elää todeksi edes yksinkertaisia asioita henkisestä viisaudesta ja olla tyytyväinen siihen, mitä olen saanut osakseni.

 

Vakuuttelen itselleni ettei asiat ole niin yksinkertaisia. Eihän ne olekaan, mutta tyytyväisyys on aika yksinkertaista. Sitä joko on tai ei ole. Toki elämä on luonnostaan jatkuvassa muutoksessa, kun kaiken tulisi kehittyä johonkin suuntaan. Jonkinlainen kiertokulku toteutuu myös luonnossa. Evoluutio tapahtuu hitaasti. Vuosituhansien aikana. Ihminen on ainoa ajatteleva elävä olento, joka kuvittelee henkisen evoluution saavuttavan huippunsa sormia napsauttamalla yhden ihmiselon aikana.

 

Määrittele edes yksi henkinen asia, jonka olet oppinut huippuunsa tähän astisen elämän aikana? Kärsivällisyys? Rakkaudellisuus kaikkea elollista kohtaan? Epäitsekkyys? Erilaisuuden hyväksyminen? -Taitaa tulla aika hiljaista. Hyvä, jos yksittäisissä teoissa on saanut jonkin epäitsekkään teon ponnistelujen kautta tehtyä ja siitä pitääkin sitten tehdä numero ja kertoa siitä jokaiselle vastaantulevalle ihmiselle. Ja sinne meni sekin epäitsekkyys... Sitähän suorastaan huutaa ääneen kadulla: ”Hei, katsokaa, olen tehnyt epäitsekkään teon, enkö olekin tosi henkinen ihminen, suorastaan ihan huippulaatua!!?”

 

Entä henkisen tiedon kerääminen kirjoista ja kursseista? Tästä se vasta ilo irtoaakin. Luenpa tästä koko kirjaston henkisen kirjahyllyn tyhjäksi. Ahmin samalla Raamatut ja muut pyhät teokset ja vielä filosofian päälle. Eiköhän tästä jo viisaaksi tulla. Ja henkiseksi! Kaupan päälle juoksen vielä henkisen maratoonin: kaikki meedio kurssit ja kuuntelen muut henkiset tarinatuokiot. Sitten kun arkipäivä koittaa, niin haistatan pitkät edessä menevälle autoilijalle, joka ei osaa liikennesääntöjä tai on muuten vaan sokea. Täällähän on 100km /tunnissa alue ja tämä Uuno laskettelee Opelillaan 85km/tunnissa ja kasvattaa jonoja takanaan. Henkisyyttä huipussaan.

 

Myönnän olevani epäreilu kirjoittaessani esimerkit ihmisyyden nurjasta puolesta. Inhimillisistä erehdyksistä, virheistä, epäinhimillisten olotilojen vaikutuksesta käyttäytymiseemme ja suoranaisesta välinpitämättömyydestä kanssaihmisiä kohtaan. Niin se vaan menee. Aina ei jaksa olla se kiva ja ymmärtäväinen kaveri, jonka seurassa on helppo ja hyvä olla. Niitä jaksoja tulee kaikille. Miksi? Olemme vielä nuoria ihmissieluja. Monenlaiset asiat vaikuttavat tunteisiimme ja ajatuksiimme. Mielemme hallinta on monissa asioissa haastavaa jo pelkästään hallituissa, rauhallisissa olosuhteissa. Äärioloissa käyttäytymisemme ei kestä useimmiten päivänvaloa. Henkinen evoluutio ei tapahdu hetkessä.

 

Kun katselee tätä maailmaa, jossa elämme niin näemme jokapäivä asioita, jotka voisimme tehdä arjessa paremmin. Monenlaiset syyt olevinaan estävät meitä parantamasta omaa käytöstämme tai suhtautumista, saati sitten käyttää kykyämme asettua katsomaan asioita jonkun toisen näkökulmasta. Miksi tekisimme niin, kun muutkaan ei tee niin meille, saatamme kysyä.

 

-Niin, miksi tekisimme? Voimmeko kerrankin olla se aloitteen tekijä, joka ei etsi hyville aikomuksille tai teoilleen jonkinlaista itse hyötymis mekanismia? Voisimmeko kerrankin olla ensimmäinen ja olla ystävällinen toiselle ja saada kanssa ihminen tuntemaan olonsa hyväksi jostain mitä teemme heidän hyväkseen, ilman että etsisimme jonkinlaista palkintoa teostamme? Tällehän on olemassa kaunis sanakin suomenkielessä: Pyyteettömyys. Voisimmeko hetkeksi heikentää egomme kuristusotetta meistä ja olla jossain asiassa pyyteettömiä? -Edes yhden kerran?

 

Voisimmeko olla kiitollisia siitä mitä olemme saaneet osaksemme? Voisimmeko hetkeksi lakata olemasta itsekkäitä ja ahneita? Voimmeko aukaista silmämme ja pysähtyä tässä ohikiitävässä arkisessa hetkessä ja nähdä että olemme saaneet paljon asioita osaksemme. On aika olla kiitollinen niistä.

 

Istu alas sohvalle. Rentoudu ja katso elämääsi. Siristä henkisiä silmiäsi, tavoittele syvempää todellisuutta. Näe itsesi vastaanottamassa niitä kaikkia niitä hyviä asioita mitä elämääsi on tullut. Eikö juuri ne ole niitä asioita, joilla tarpeen jano sammui hetkeksi. Nauti tuosta hetkestä uudelleen mielikuvissasi. Kokemus on muisto, jossa on muistikuvan lisäksi tunne, joka syntyi hetkellä kun asiat tapahtui. Tuosta tunteesta on mahdollista saada voimaa ja energiaa myös jälkeenpäin menemällä siihen hiljentymisen kautta uudelleen.

 

Kiitollisuus on sitä että emme unohda niitä hyviä asioita ja kokemuksia mitä meille tapahtui. Elämällä uudelleen tilanteet mielessä ja tunteissa, voimme tavoittaa kiitollisuuden tunteen. Se ei ole siis pelkkä sana, joka lausutaan saadessamme itsellemme jotain. Se on tunne missä koemme ilon siitä mikä meitä on kohdannut ja tiedostamme kiitollisuudella, että jokin/joku on tämän meille mahdollistanut. Kiitollisuus ei ole asennevamma, kuten kärsimättömyys.

 

Miksi meidän tulisi saada tässä heti kaikki nyt? Olisimmeko valmiita antamaan kaiken pyytettömästi kenellekään? Onko kärsimättömyytemme sisäsyntyistä vai ohjaako siihen jokin ulkoinen paine tai tekijä? Onko meillä aikaa olla kärsivällinen? Tekeekö kärsivällisyys meistä täydellisiä, valaistuneita henkisiä mestareita? En usko. Enkä tiedä. Minusta ei ole tullut kärsivällistä eikä valaistunutta. Mutta oman kehittymättömyyteni olen onnistunut havaitsemaan. Onpahan jotain, josta aloittaa henkisyyden etsiminen omalla kohdallani.

 

Ensimmäinen harha onkin kuvitelma saavuttamastani henkisyydestä. Se on vain kuvitelma, jota kerron itselleni kuin iltasatua, jolla toivon saavuttavani paremman kuvan itsestäni. Mielikuvan, johon on mukava uppoutua ja ajatella itsestään kaikkea mikä nostattaa itsetuntoani ja erottaa minut muista saman kadun tallaajista. Todellisuudessa en ole yhtään sen kummempi henkisyydessäni, kuin naapurin kokolattiamattoa kuluttava kaiffari, joka ei tiedä mitä tekisi tässä elämässä. Erot ovat niin hiuksenhienoja, ettei niistä juurikaan kannata puhua. Se olisi vain merkityksetöntä sananhelinää.

 

 

 

Millaisessa maailmassa elämme?

Toinen harha

 

Maailmalla on taas rauhatonta. Sodat ja epävarmuus on koetellut meitä kautta koko historiamme. Alueita on valloitettu. Ryöstösaaliita on kerätty ja ihmisiä on tapettu ja luontoa tuhottu surutta. Aina on ollut kuninkaita ja sotaherroja, jotka ovat omistaneet maailman kultavarat ja lähes kaiken arvokkaan. Niin on tässäkin ajassa. Nykypäivänä puhumme Eliitistä, joiden hallussa on 95% maailman varallisuudesta ja valtaosa luonnonvaroista. Meitä köyhiä on ollut aina, eikä tuohon asiaan taida olla tulossa muutosta lähitulevaisuudessakaan. Ihminen on itsekeskeinen ja ahne. Sen on historia opettanut. Ekonominen uhkakuva ei ole kuitenkaan ihmisrodun olemassaoloa uhkaava ongelma.

 

Todellinen, ajankohtainen huolen aihe on teknologian kehittyminen suhteessa henkisesti kehittymättömään ihmiseen hallitakseen sitä. Ihminen on ensimmäistä kertaa historiassaan tilanteessa, jolloin hänellä on mahdollisuus tuhota kaikki elämä maaplaneetalta. Näitä uhkakuvia ei synny ainoastaan ekologisien ongelmien kautta, vaan myös asevarustelu teollisuus on mennyt siihen pisteeseen, että täystuho on mahdollinen. Toki tämä vaatii äärimmäisiä tekoja ja samanlaista hulluutta, kuin Hiroshimassa ja Nagasakissa todistettiin toisessa maailmansodassa. Mutta näitä maailmallisia jännitteitä on näkyvissä ajassamme. Siksi voimmekin sanoa elävämme vaarallisia aikoja. Tämä kaikesta pelottavuudestaan huolimatta kuvastaa vain maailmamme yhteiskunnallista puolta. Maailma jossa elämme on monimuotoinen ja hyvin paljon muutakin, kuin ekonomiaa ja yhteiskunnallisia asioita.

 

Meistä jokaisella on jonkinlainen näkemys siitä, millaisessa maailmassa elämämme. Maailmaamme voi tarkastella monesta näkökulmasta ja totuuksia syntyy kuin sieniä sateen jälkeen. Maailmassamme vallalla oleva tieteellinen maailmankuva pyrkii todistelemaan ihmiselle että maailma, jossa elämme on ainoastaan silmänhavaintokyvyn ja teknisten apuvälineiden ja mittalaitteiden mittaama fyysinen, konkreettinen todellisuus. Se perustuu puhtaasti materiaan ja kaikki muu on höpö höpö juttua. Ja mitä sitä kiertelemään, näinhän se on! Mutta vain ja ainoastaan tieteellisen maailmankuvan omaavien ihmisten mielestä. Kaikkihan me tiedetään tieteen kehityksen ja tutkimuksen olevan peruskysymyksien äärellä hyvin hidasta. Tiede toteaa että mitään metafyysistä, kuten Jumalaa tai rakkautta ei ole. Sen enempää, kuin ihmissieluakaan. Tieteellinen näkökulma katsoo valtaosan ihmisistä olevan mieleltään heikkoja ja kaipaavan jotain vahviketta olemassaolonsa tueksi metafyysisistä kysymyksistä. Jokainen voi luoda oman mielipiteensä tieteen näkemyksistä metafyysissä kysymyksissä. Flush!

 

Kysymys on loppujen lopuksi maailmankuvista. Ne perustuvat yhtälailla ihmisen päättely- ja kokonaisuuksien hahmoittamis kykyyn kuin ihmisen mielelleen asettamiin uskomuksiin ja merkityksiin. Vertaiskuvallisesti ilmaisten: kolikkoa voi tarkastella monella tavalla. Konkreettisesti näkyvää osaa tarkistellen ja mitaten. Sen merkitystä voi tutkia ja miettiä: filosofisia kysymyksiä sen olemassa olon tarkoitukselle. Uskonnot voivat asettaa sille ylimaallisia uskomuksia. Esoteerikko voi tutkia kolikon henkistä rakennetta ja sen suhdetta henkiseen olemassaoloon ja maailmaan.

 

Maailmankuvia on monenlaisia. Se on ihmiskunnalle rikkaus, mutta kertoo myöskin että ihmiset ovat löytäneet erilaisia tapoja ja keinoja sekä reittejä kavuta vuoren huipulle. Vuori on tietenkin totuuden vuori ja kiipeilijät eivät valitse aina samaa reittiä vuoren huipulle, joten matkalla totuus tai todellisuus saattaa näyttäytyä jokaiselle erilaisena. Luonnollisesti siksi kiipeilijät haluavat saavuttaa huipun: sieltä näkee parhaiten joka suuntaan. Huipulta näkee kokonaiskuvan selkeänä ja konkreettisena. Harmillisesti olemme voineet todeta myöskin lieve ilmiön, että jotkut ihmiset ovat lopettaneet kapuamisen huipulle. He ovat tyytyneet puolimatkassa kinastelemaan muiden kiipeilijöiden kanssa mitä totuus on ja miltä todellisuus näyttää.

 

Mutta nyt tulee sitten pommi: Maailmankuvat ovat harhoja, joista ihmisen tulee ymmärtää mikä niiden luonne on ja miksi ne ovat ihmistä harhauttaneet vuosituhansien ajan. Muuten ne jatkavat ihmisten harhauttamista ja kinastelu ja eripura totuudesta jatkuu. Kuten edellisestä esimerkistä voimme todeta, maailmankuva on jatkuvassa muutoksessa ja siten kiinteässä suhteessa havaintojen tekijään, totuutta etsivään ihmiseen. Siksi se on aina harhainen, eli ei täydellistä kuvaa antava, mutta tarjoaa suuntaviivoja ihmisten keskinäisen yhteisymmärryksen saavuttamiseksi.

 

Meillä jokaisella on siis oma harhamme maailmasta, jossa elämme. Toisin ilmaistuna oma jatkuvasti kehittyvä maailmankuvamme, jota ajatusrakennelmat ja kokemuksemme maailmasta värittävät. Yksikään näistä maailmankuvista ei ole täydellinen tai absoluuttisen oikea. Niissä kaikissa vallitsee harha: eli ne ovat muunnelmia korkeammasta näystä. Minun totuuteni ei ole sinulle totuus.

 

Minun maailmassani; pelkästään esimerkkinä mainittuna, vilisee erilaisia henkisiä tai jopa uskonnollisia termejä kuvaamaan maailmakuvaani, esim. sielu, henkimaailma, energia, enkelit, avaruusihmiset, muut henkimaailman olennot, kuoleman jälkeinen elämä, uudelleen syntyminen jne. Ne ovat kuvaavia termejä minun uskomusjärjestelmääni liittyvistä asioista. Mutta jälleen korostan: Vain minun. Sinulla on omasi ja tehtäväsi onkin selkeyttää itsellesi millaiset termit ja sanat kuvaavat sinun sisäistä todellisuuttasi, maailmankuvaa. Nämä termit syntyvät usein omien kokemuksiesi ja tietolähteiden kautta, jotka sopivat jo valmiina oleviin ajatusrakennelmiin.

 

Huolimatta kaikesta tästä. Todellinen maailma pysyy meiltä kaikilta piilossa ja se mitä näemme, on vain yksilöllistä harhaa. Se pysyy sellaisena, kunnes olemme saavuttaneet vuoremme huipun ja voimme vihdoin nähdä maailman sellaisena kuin se on. Todennäköisesti näemme huipulta kauempana siintävän -vielä korkeamman huipun, jota kohden meidän tulisi jatkaa matkaamista.

 

Loppuuko nämä huiput sitten koskaan? Tämän hetkisen mielen avulla voimme luoda jonkinlaisia suuntaviivoja kaiken laajuudelle, mutta kykymme käsitellä äärettömyyttä on rajallinen. Mielemme rajat kävelevät nopeasti vastaan, mutta on lohdullista ajatella että mielikin kehittyy. Jos nyt kykenemme näkemään maailman idealistisella tasolla monitasoisena ja uloitteisena henkis-fyysisenä universumina, niin ehkäpä kahdensadan vuoden päästä mielemme löytää uuden tason, jossa koko tämän hetkinen kaikkeusajatus kaikessa laajuudessaan ja syvyydessään on vain pisara valtameressä tai hiekanjyvä loputtoman pitkällä hiekkarannalla.

 

Erilaiset henkiset maailmankuvarakennelmat yrittävät etsiä lainalaisuuksia sille, miten kaikki toimii ja kuinka ne rakentuvat. Nämä rakennelmat huojuvat aina. Joitain lainalaisuuksia tai periaatteita lienee olemassa, mutta on eri asia kykenemmekö ymmärtämään tai näkemään niitä tässä kehitysvaiheessamme. Luonnollista on että näkökykymme on rajallinen, sidottu havainnontekijän silmien näkökykyyn, ainakin fyysisissä asioissa ja toisaalta ymmärrykseemme ja katsantokantamme laajuuteen henkisissä asioissa.

 

Ehkäpä mielemme rajallisuus ymmärtää suuria kokonaisuuksia esimerkiksi henkisestä todellisuudestamme suojaa meitä kadottamasta ymmärrystämme suuruuskuvitelmien avaruuteen. Ainakin siihen asti ennenkuin olemme todella päässeet sille ymmärryksen tasolle, jolla nämä kuvat tulevat mieleemme automaattisesti, osana sen hetkistä kaikkeutta, jossa elämme. Toinen harha onkin siis maailmankuvien pysyvyyden harha.

 

 

 

Jokapäiväinen elämä

Arjen harha

 

Tässä ruuhkavuosia eläessä kiire ja stressi on tullut tutuksi seuralaiseksi arkielämässä. En ollut aikaisemmin ymmärtänyt mitä ruuhkavuodet tarkoittaa ennenkuin työelämä ja harrastukset löivät hyökyaaltona ylitseni. Se tuli odottamatta. Ei siihen osannut valmistautua. Se vain tuli ja valtasi kaiken ajan ja tilan. Kiire. Stressi. Kaikki se mitä nuorena idealistina olin vannonut ettei voisi koskettaa minua. Eläisin aina vapaana taiteilijana omien aikataulujeni mukaisesti. Nukkuisin niin kauan kuin huvittaa. Työskentelisin silloin kun on inspiraatio. Olisin vapaa!

 

Nyt, 20- vuotta myöhemmin todellisuus on paljastunut minulle karulla tavalla. Tänä päivänä työni sijaitsee 100:n kilometrin päässä kotoani. Työmatkoihin kuluisi normaalisti pääkaupunkiseudun ruuhkineen lähes neljä tuntia päivässä, joten olen vuokrannut työviikoiksi oman asunnon läheltä työpaikkaa. Työ on kolmivuorotyötä, joten perhettäni näen kerran, max pari kertaa viikossa. Vapaa-aika työviikkoina täyttyy videoalan harrastuksistani. Teen videohaastatteluja erilaisten henkisten ihmisten maailmankuvista, sekä erilaisia dokumentteja aiheista, jotka katson tärkeiksi ja aiheellisiksi tässä ajassa eläessämme. Näiden lisäksi tulisi tavata kavereita, käydä työpaikan iltamissa, lomalla kesäasunnolla Pärnussa, olla yhteydessä itä-suomessa eläviin vanhempiini ja sisareen ja paljon kaikkea muuta. Elämäni on ylikellotettua. Ylimääräistä aikaa ei vain ole. Missä se vapaus nyt on?

 

En ole kuitenkaan vielä aivan täydellisesti loppuun palanut, vaikka merkkejä silloin tällöin saattaakin esiintyä unihäiriöiden ja muistin pätkimisen kautta. Välillä yksinkertaiset asiat ja nimet unohtuvat. Saatan löytää itseni toimittamasta jotain asiaa, muistamatta kuitenkaan mikä asia oli. Nämä toki oikealla asenteella muuttuu helposti huumoriksi ja kuittaantuu villaisella. Alitajunnassa saattaa kuitenkin kyteä pieni huoli siitä, että miksi näin tapahtuu. Tässä kaikessa sitten vielä pitäisi muistaa olevansa henkinen ihminen, jonka tulisi harjoittaa henkisyyttä myös arjessa.

-Siis mitä hittoa, harjoita tässä vielä henkisyyttä! Mitä henkisyyttä tämän kaiken kiireen ja stressin keskellä voi oikein harjoittaa? Eihän siihen ole aikaa. Ja mitä se ylipäätään on. Henkisyys arjessa? Arjessa tehdään aikataulujen osoittamat työtehtävät ja huolehditaan sovitut tapaamiset ja jos sen jälkeen jää vielä aikaa, niin NUKU!

 

Elämän ei tarvitsisi mennä näin. Asioita voi priorisoida ja uudelleen organisoida. Asioiden tärkeysjärjestystä voi muuttaa ja aikatauluista voi tehdä joustavampia. Elämää ei tarvitse kokoajan ylikellottaa, vaan oman ajan ottaminen rentoutumiseen on tärkeää. Kysymys on valinnoista. Siitä miten haluamme käyttää aikaamme.Voit siis valita myös toisin. Meditoi. Hiljennä mielesi. Ole vaan paikallasi. Kiire menee ohi lopulta. Arkipäivän henkisyys on sitä että oppii pysähtymään hetkessä. Oppii näkemään oman tilanteensa, että missä mennään. Mitkä asiat ovat juuri nyt tärkeitä? Millaiset asiat vaikuttavat tässä hetkessä? Onko minulla tosiaan kiire johonkin vai voisinko tehdä asioita eri tavalla?

Yhtä tärkeää kuin pysähtyminen hetkessä on oppia tekemään havaintoja itsestään pysähtyneessä hetkessä. Nähdä arjen hetken syvyys, siinä vaikuttavat voimat ja syy-seuraus suhteet. Nähdä ja tunnistaa kaikki ne stressitekijät, jotka nykyhetkessä vaikuttaa. Voimme esittää itsellemme kysymyksen, että mihin elämäni johtaa, mikäli seuraan tässä hetkessä vaikuttavaa stressitekijää hamaan loppuun asti? Onko se ainoa vaihtoehtoni ja ennenkaikkea, onko se sen arvoista? Millä hinnalla olemme valmiit uhraamaan terveytemme, aikamme ja ehkä perhe-elämämme?

Tässä vaiheessa kohtaamme kolmannen harhan eli Arjen harhan. Kuvittelemme, että arjen on mentävä kaikilla näin. Meidän on seurattava ruuhkavuosien osoittamaa tietä kiireen ja stressin keskellä. Ajattelemme olevamme sankareita, mikäli saamme kaikki asiat tehtyä työssä ja vapaa-ajalla. Että joku tulisi kehumaan meitä ja taputtelemaan selkäämme, olet sinä todellinen työmyyrä ja arjen sankari. Kaiken tämän sinä olet saanut aikaiseksi! Hyvä sinä! - Hei haloo! Aika herätä. Ruususen unet on ohi. Ei kenenkään tulisi kehua sinua siitä, jos olet uhrannut terveytesi, perhe-elämäsi ja kaiken vapaa-aikasi saavuttaaksesi paksumman lompakon ja leveemmän elämän. Mitä hyötyä leveemmästä elämästä on, jos sinulla ei ole terveyttä elää sitä? Hidastas nyt vähän, sanoo jopa taustapeilissä hykertelevät mielessä elävät pikkupirut.

 

Jokaisessa hetkessä asuu ikuisuus. Kun ajattelemme henkisyyttä ja arkea, niin usein näyttää siltä etteivät nämä asiat kohtaa. Ettei arjessa voi olla henkisyyttä, vaan se on pakollista ajankulumista arkipäivän rutiinien parissa. Elämä on vain työtä ja suorittamista.

 

Tämä on harhaa. Kiireemme on harhaa. Meidän pakottava tarve suorittaa asioita on harhaa. Yhä useampi meistä tiedostaa tämän. Ja siitä huolimatta tämä harha jyrää ja rellestää vapaasti mielemme stressin harmaannuttavilla vainioilla. Se valtaa meidän ajatukset ja asettaa henkisyyden elämyksellisiksi hetkiksi, jota varten on mentävä jollekin henkiselle luennolle tai meditaatioryhmään, toisena kielikuvana: sama kuin mennä kirkkoon kuuntelemaan saarnaa ja tullakseen sillä autuaaksi.

 

No ei! Ja toisaalta kyllä! Toki voimme harjoittaa henkisyyttä hetkittäin, mutta se ei vie pois sitä tosiasiaa, että jokaisessa arjen hetkessä asuu ikuisuus. Meidän on mahdollista saavuttaa kosketus tähän ikuisuuteen, henkisyyteen pysähtymällä ja syväluodaten tarkastella hetkeä ja suhdetta oman itsemme ja sen välillä. Se auttaa meitä näkemään elämänhetket selkeämmin ja paljastamaan siinä vaikuttavia voimia. Jos näemme siinä jotain mistä emme pidä, niin sitten teemme suunnitelman miten päästä siitä eroon. Jokapäiväinen elämä näyttäytyy arkisena vain, jos annamme sen tehdä niin. Ihmisen elämässä on monia asioita, jotka lähemmin tarkasteltuna paljastuvat harhoiksi, mielen rutiini luomuksiksi.

 

Heräät aamulla ja pukeudut työhön menoa varten. Syöt aamupalan ja luet päivän lehden. Maailmalla on taas tapahtunut jotain mistä et pidä. Katsot kelloosi, ja samalla sisäinen kello alkaa tikittää valmistautumista työstressin kohtaamiseen. Kahdeksan tuntia menee lennossa. Kymmeniä pieniä asioita tapahtuu rutiinin omaisesti. Muutamia isompiakin. Työtunnit ovat kuluneet ja alat suunnata kohti ruokakauppaa. Muistat samalla että on sinun vuorosi hakea lapset tarhasta. Soitat automatkalta muutamat puhelut. Haet muksut tarhasta, painelet kauppaan. Koitat tyynnytellä hermojasi, kun näet lasten riehaantuvan kaupan käytävällä. Tunteet leimahtavat, samalla hetkellä lentää sankollinen kylmää vettä kiehuvien tunteidesi päälle. Kokoat salamannopeasti itsesi ja yrität ottaa tilanteen hallintaasi. Autossa henkäiset syvään. Nyt kotiin. Sama meno jatkuu kotona. Hetken mietit mihin täältä voisi paeta hetkeksi. Edes pieneksi hetkeksi. Ruokakomeroon? Saunaan? Autotalliin? Ilta saapuu ja jollain kummalla energialla olet saanut vedettyä päivän läpi, muksut rauhoittumaan ja nukkumaan. Kaadut sänkyysi väsyneenä. Ennen nukahtamistasi huomaat ajatelleesi. Huomenna sama uudestaan. ZZZz.

 

Konkretiaa niin että aivot sauhuaa! Tämäkö on harhaa? Kiireisinkin elämä koostuu hetkistä. Niistä hyvistä, voimaannuttavista hetkistä, joista tunnet saavasi innostusta, energisyyttä ja henkistä jaksamista. Vastakohtana energiaasi nakertavat sekunnit, minuutit, tunnit ja päivät. Ne hetket, jotka saavat sinut toivomaan että voisit olla jossain muualla, kuin omassa elämässäsi. Edellä kuvatussa arjessa tuotiin esille elämä, kun se on ajautunut suorittamisen tilaan. Monet ymmärtävät että suorittamisessa ei ole enää kysymys vapaudesta valita, vaan vapaaehtoisesta pakosta. Asiat on hoidettava, tavalla tai toisella. Vapaus on kuitenkin edelleen olemassa. Elämä koostuu edelleen hetkistä ja valinnoista. Niinä arkipäivän hetkinä, kun koet voimaannuttavan tunteen, pysähdy ja tarkastele mistä se johtuu, miltä sinusta tarkalleen tuntuu, missäpäin kehoasi se tuntuu? Mikä on muuttunut? Mikä muutti sen? Miltä ympäristösi näyttää juuri tuona hetkenä? Havannoi, analysoi ja paina mieleesi tämä voimaantumisen tunne. Tarvitset sitä tunnetta myöhemmin.

 

Tämän saman analyysin voit tehdä hetkestä, jolloin tunnet menettäväsi energiaa. Mitä tapahtuu? Miksi näin tapahtuu? Miltä sinusta tarkalleen tuntuu? Missäpäin kehoasi energian menettäminen tuntuu voimakkaimmin? Mikä aloitti energian vähentymisen? Havannoi ja analysoi. Voitko löytää jotain menetelmää jolla tämän energian ulosvirtauksen itsestäsi saat katkeamaan? Voitko katkaista negatiivisen ajatusvirran hetkeksi ja täyttää sitä muistolla voimaantumisen tunteesta? Voitko kääntää ajatuksesi tapahtumaan, jossa koit voimaantumisen tapahtuman? Voitko tuntea muiston sisälläsi? Voitko saavuttaa yhteyttä voimaantumisen tunteeseen ja ylläpitää sitä tunnetta hetken kehossasi? Riippuen herkkyydestäsi voit katkaista energian ulosvirtauksen ja saada negatiiviset tunteesi hallintaasi.

 

Tunteet joita koet ei ole harhaa, mutta ajatus joka on synnyttänyt kyseisen tunteen ja on määritellyt senhetkistä todellisuutta, on harhaa. Ajatuksellasi on luova, vahva muutosvoima. Sen avulla luot vaihtoehtoisia reagointi tapoja, jotka nostattavat toisenlaisia tunteita pintaan. Voit luoda ajatuksellasi asioihin kokonaan uuden suhtautumistavan ja nähdä elämäsi tai kokemuksesi eri valossa. Siksi ajatus, jonka on tehtävänä määritellä todellisuutta, voi olla myös harhaa. Henkilökohtaisella todellisuudellamme on kyky uudistua, muuttua.

 

Ettei asiat olisi liian helppoja ymmärtää, heitetään tähän hitaasti laukeava pommi. Tunteet, jotka määrittelevät todellisuutta ei ole harhaa. Mutta ajatus voi olla, jos se on syntynyt tunteen seurauksena. Ajatus voi olla siis tunteen väärä tulkinta. Tunne on puhtaampi alkuperältään, ajatus useimmiten värittynyt persoonallisuuteen liittyvien ominaisuuksien kautta. Tarkoitan tässä nyt ensi reaktion yhteydessä tullutta tunnetta, kun siihen ei ole vielä sekoittunut pelkoa tai muita persoonaan liittyviä tunteita. Yhdeksi ydinkysymykseksi muodostuukin, kumpi tuli ensin: tunne vai ajatus? Muna vai kana dilemma. Tähän ei ole helppoa vastausta.

 

Ajatuksia ja tunteita voi syntyä myös ns. tyhjästä, ilman että siinä on ärsykkeenä, joku ulkoisen todellisuuden tapahtuma. Näitä kutsutaan intuitiivisiksi ajatuksiksi tai -tunteiksi. Ne tulevat yleensä jostain itsensä ulkopuolelta, useimmiten myös ulkoisen todellisuuden tuolta puolen. Sisäisestä maailmasta, henkimaailmasta. Niillä voi olla monia lähteitä. Kun intuitiivinen ajatus ja tunne tulee yhtäaikaa, puhutaan intuitiivisen tietoisuuden kokemisesta. Intuitiivisessa kokemisessa voi kumpi tahansa tulla ensiksi. Ajatus tai tunne. Sille ei ole määrättyä vakiota.

 

Summa summarum. Arjen harhaan kuuluu lähes saumattomasti ihmisen oma persoonallisuus, joka luo todellisuutensa itse muodostamalla omia käsityksiään siitä mikä on arjen tilanteissa tärkeää ja todellista. Oma asennemaailma vahvistaa tätä harhaa. Arki ei ole mikään rutiinina ohimenevä hetki, kuten olemme tottuneet ajattelemaan, vaan jokaisessa hetkessä on mahdollisuus pysähtyä ja muuttaa hetki toisenlaiseksi kuin se ensivaikutelmalta meille näyttäytyi. Arki muuttuu, jos muutamme sen. Sen vuoksi kokemamme arki on harhaa. Me vain pidämme siitä kynsin ja hampain kiinni.

 

 

 

Aistiharhat eli

Kokemisen harhat

 

Neljäntenä harhana nostan esille Aistiharhat eli kokemisen harhat. Luotamme sokeasti siihen mitä näemme, kuulemme, haistamme, maistamme ja tunnemme, ovat todellisuutta. Uskon kun näen! Kuulinhan minä sen! Tunsin sen. Kyllähän minä sen haistoin ja maistoin. Käytämme aistejamme määrittelemään todellisuutta. Sehän niiden tarkoituskin on; määritellä fyysistä olemassaolon kenttäämme. Aistien kautta määrittelemme myös suhdettamme siihen. Polttaako aistimamme todellisuus meitä? Sokaiseeko se meidät? Vai tuottaako se meille nautintoa tai muunlaista mielihyvää. Samalla tavoin aistit myös suojelee meitä vahingoittamasta itseämme.

 

Aistit eivät kuitenkaan määrittele koko totuutta. Todellisuus on muutakin kuin mitä haistamme tai maistamme. Näkö- ja kuulemisen kykymme kartoittavat todellisuuttamme laajemmin kuin haju- ja makuaisti. Siitä huolimatta nekään ei hahmota maailmamme koko kuvaa, vaikka aisteihin perustuva näkökykymme olisi kuinka tarkka tahansa. Mikään neljästä em. aististamme ei kykene kartoittamaan koko todellisuus kuvaa tarkasti ja siinä laajuudessa kuin pitäisi.

Meillä on vain yksi aisti, jolla on kyky määritellä todellisuus kuvaamme materialistisen ulottuvuuden ulkopuolella. Tuntoaistimme on muutakin kuin hermoimpulsseja jotka liikkuvat kehossamme erilaisten ärsykkeiden seurauksena. Tuntoaistimme on portti henkiseen todellisuuteen. Sen avulla saamme tietoa konkreettisen, materialistisen maailman ulottuvuudesta. Esimerkiksi koskettamalla käsin erilaisia konkreettisia esineitä tai muunlaista materiaa. Sisäinen tuntoaistimme ei tarvitse raajojamme tai kehomme hermosoluja instrumenteiksi saadaksemme tunnekosketuksen silmille näkymättömään energiaan.

 

Ajatellaanpa yksinkertaista tilannetta, jossa makaamme syvässä rentoutuneessa tilassa sängyllämme, tai jopa kevyessä unessa, missä tietoisuutemme on kuitenkin läsnä. Silmämme ovat kiinni ja emme kuule tai tunnista ääniä ympäriltämme tai olemme tottuneet niihin siten ettei se häiritse uniamme. Syvä rentoutumisen tila jatkuu. Jossain vaiheessa alamme tuntemaan että jokin on muuttunut. Tunnekenttäämme tulvii informaatiota fyysisestä, ulkoisesta maailmasta. Aivan kuin joku tarkkailisi meitä! Avaamme silmämme ja huomaamme että puolisomme tai jokin läheisen ihmisen seisovan ääneti oven raossa katsellen meitä. Hänen läsnäolonsa energia on tunneaistimme kautta kulkeutunut henkiseen todellisuuteemme, missä olemme unessa ollessamme vierailleet. Muut neljä aistiamme eivät kyenneet välittämään tietoa ovenraossa seisovasta läheisestämme, mutta tunneaistimme kykeni! Juuri siksi tunneaistimme onkin tarkin ja laaja-alaisin havannoivista aisteistamme. Se kykenee välittämään tietoa fyysisen ulottuvuuden lisäksi myös henkisen todellisuuden näkymättömiltä kentiltä.

 

Kun puhumme harhoista, puhumme tässä tapauksessa pitkälti käsittellisistä harhoista. Niistä harha-ajatuksista, joita meille on syötetty vauvaikäisestä alkaen todellisuutta määrittävinä asioina. Se mitä näet ja kuulet, haistat ja maistat on todellisuutta. Muut on kuvitelmaa. Tässä ajatusrakennelmassa tunneaistikin halutaan mieluusti unohtaa tai ainakin jättää se vähemmälle huomiolle. Ja jos sitä ei voi syystä tai toisesta keskustelussa ohittaa, silloin tunne selitetään fysiologisena tapahtumasarjana, jonka tehtävänä on lopettaa kaikenlainen keskustelu sen henkisistä ominaisuuksista. Ja siitä huolimatta se on tärkein aistimme emotionaalisen ja henkisen minuutemme kehityskaaressa. Samoin kuin persoonallisuutemme kehityksessä.

 

Tukahdetut ja kielletyt tunteet sulkevat ulos aina jotain tärkeää persoonallisuuden ja emootioidemme kehityksestä. Puhumattakaan mitä se tekee sosiaaliselle kehityksellemme tai fyysiselle kehollemme. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jonka fysiikka kärsii tunne-elämämme vaikeuksista ja päinvastoin. Monille meistä on tuttua, kuinka henkinen stressi aiheuttaa fyysisiä kärsimyksiä, kuten vatsavaivoja, päänsärkyä tai jopa ihosairauksia, kuten hilseilyä. Tai kuten kokemamme ahdistus tai pelon tunne nostaa hetkellisesti verenpainetta ja tihentää sydämen sykettämme. Toisaalta kokemamme ilo tai muunlainen hyvänolon tunne rentouttaa kehossamme. Se laskee verenpainetta, tasaa ja rauhoittaa sydämen sykkeen nopeutta ja helpottaa muissakin yksilöllisissä kehomme vaivoissa.

Tärkeään rooliin hyvinvoinnissamme nouseekin ne ajatukset ja tunteet joita sisällämme viljelemme. Jokaisella meillä on vapaa tahto täyttää sielumme ja mielemme niillä ajatuksilla ja energioilla, jotka on meille tärkeitä. Ihmisen ei kuitenkaan kannata unohtaa psykofyysistä olemustaan sekä kehon reagointia kielteisiin tai negatiivisiin ajatuksiin ja energioihin. Mitä viljelet, sitä niität- sananlasku soveltuu kuvaamaan hyvin myös kehomme fyysis-henkistä tasapainoa ja sen terveydentilaa.

 

Aistiharhat kumpuavat osittain niille annetuista käsitteistä, mutta myös herkkyydestämme vastaanottaa informaatiota joka tulee energian muodossa. Aisteissa on kysymys kokemisesta ja sen tuomasta todellisuuskuvasta. Elämme aistiharhojen valtaamassa maailmassa, mikäli emme anna tunnekykymme ja herkkyytemme kehittyä henkisessä olemuksessamme. Kirjoitin aistiharhainen maailma sen vuoksi, että kieltäessämme tunteiden kautta tapahtuvan havaitsemisen, olemme kieltäneet aisteiltamme kokonaisen maailman, jonka olemassa olo ei rajoitu siihen, mitä kehosi neljällä aistilla koet. Maailma, jonka kiellät on aina läsnä siellä missä sinäkin. Sitä voisi kai parhaiten kuvailla sanoilla ikuinen henkinen meri, joka on syntynyt samasta energiasta kuin jumalainen kipinä sinussa. Palatessasi sen yhteyteen et vain katsele sen kauneutta ja ihmeellisyyttä, vaan sulaudut siihen samoin, kuin kahlatessasi valtameren rantavesissä ja tunnustelet veden kosketusta kehossasi.

 

Näkevätkö silmämme – kuulevatko korvamme todellisuutta? Onko todellisuus kokemus kaikille sama? Jos suljet silmäsi, onko hetki sitten edessäsi ollut esine edelleen olemassa konkreettisena, vai katoaako ja lakkaako se olemasta? Palautuuko se vasta avatessasi silmäsi? Kuvittelenko edessäni avautuvan todellisuuden, muut ihmiset ja asiat? Onko kaikki olemassa vain minun mielessäni? Onko todellisuus vuorovaikutteinen harha, jota oma mieleni ruokkii ja luo? Voinko lakata olemasta, jos ajattelen etten ole olemassa? Millainen on toisen ihmisen kokemus olemisestaan? Uskoisin ettei näihin kysymyksiin löydy filosofista vastausta. Matrix- elokuva tarjoili meille vaihtoehtoisen todellisuus näkemyksen, jossa olimme tietokoneeseen (matrixiin) kytkettyjä ihmisiä. Sen kautta mahdollistui elämä virtuaalimaailmassa, joka vastasi meidän nykyisyyttä meidän maailmassamme. Mutta kuten hyvin voimme kuvitella. Vaihtoehtoisia todellisuus näkemyksiä riittää. Jokainen luova mieli voi luoda sellaisen.

 

Kuten näemme, vastauksia kaikkiin kysymyksiin ei ole vielä olemassa meidän ymmärryspohjallemme. Ehkäpä tulevaisuuden ihminen parinsadan vuoden päästä tietää nämä asiat jo paremmin. Vain yksi asia on varmaa. Aistimme eivät vielä hahmota koko totuutta. Tuntoaisti on portti laajempaan todellisuuteen, mutta olemmeko vielä liian kehittymättömiä havannoimaan sen kautta? Tulevaisuus tarjonnee moneen avoimeen kysymykseen vastauksia: Mitä tapahtuu, kun tuntoaistimme kehittyy? Kuvittuuko sen havainnot myös fyysisten silmiemme verkkokalvon pintaan todellisuutta kuvaavina kuvina? Onko tuntoaisti portti myös muiden aistiemme kehittymiseen saadaksemme laajemman kuvan maailmasta, jossa elämme? Millainen on tulevaisuuden ihminen? Mihin suuntaan evoluutio vie meitä? Näihin kysymyksiin odotamme tulevaisuudelta vastausta.

 

 

 

Elämää ajassa

Ajan harha

 

Tämän kaiken kiireen ja hektisyyden keskellä olemme saattaneet monesti huomata aika kuluu hyvin nopeasti. Tunnit, päivät, viikot ja kuukaudet vaihtuvat tiheään tahtiin ja ennenkuin huomaammekaan, olemme taas vanhentuneet vuodella. Toisaalta on olemassa hetkiä, jolloin tuntuu että aika matelee. Odottamamme hetki tai päivä ei tunnu koskaan saapuvan. Omien lapsien elämää seuraamalla ajan kuluminen konkretisoituu meissä. Saatoimme hetki sitten todistaa omien lapsien syntymää, mutta seuraavana päivänä olemme jo ostamassa kouluvaatteita ja tarvikkeita. Seuraavassa hetkessä he ovat jo muuttamassa pois kotoa. Mutta mitä aika sitten todella on? Onko se lineaarinen jatkumo, joka vääjäämättä kulkee eteenpäin ja jonka päämäärä on tuntematon?

 

Ajan luonteesta on käyty paljon keskusteluja. Siitä on kirjoitettu paljon. Eteenpäin katsottuna aika ei tunnu liikkuvan ollenkaan, mutta taakse päin se on nopeutettu sarja tapahtumia, jonka muistaminen kokonaisuudessaan tekisi meidät hulluiksi. Se on valtava tieto- ja tapahtuma varasto, jonka kaikki kokemukset yksityiskohtineen täyttäisi kaikki maailman kiintolevyt hetkessä. Nykyinen ajanlaskumme perustuu taivaankappaleidemme liikkeeseen. Maapallon nopeudesta suhteen auringon kiertoon, sen omaan pyörimis nopeuteen, joka selittää päivän ja yön nopeat vaihtelut. Aika on ihmisen keksimä tapa määritellä elämän rytmiä, jaotella siinä tapahtuvat asiat eri pituisiin jaksoihin. Myöskin luonnonkiertokululle on määritelty omat ajanjaksonsa: Talvi, kevät, kesä, syksy ja kierron päättää uusi talvi. Nykypäivänä aikaan liittyvä suosittu kiistelyn aihe on, että tulisiko kellojen siirtämisestä luopua kokonaan.

 

Henkisesti ajateltuna aika onkin jo monitahoisempi kysymys. Keskustellessamme ihmisen henkisestä olemuksesta sielusta, pidämme sitä ajattomana asiana. Mutta mikä tekee sielusta ajattoman? Se ettei sitä ole olemassa fyysisessä maailmassa? Fyysisen maailman kierrossahan on luonnollista että kaikki syntyy, kasvaa, rapistuu ja lopulta kuolee. Materian energia on kuitenkin ikuista. Se vain muuttaa muotoaan. Ihmisen kuollessa ja hautaanpannessa ruumis lopulta maatuu ja muuttuu mullaksi. Multa taas tarjoaa elinympäristön kaikenlaisille pieneliöille. Elämä uudistuu kokoajan. Energia säilyy.

 

Tätä samaa ajatusta kierrätetään myös henkistä todellisuutta kuvatessamme. Ajattelemme että sielukin on energiaa, joka ei koskaan häviä -vain muuttaa muotoaan. Kuoleman lähikokemuksen omaavat ihmiset ovat kertoneet kautta aikain samankaltaisia tarinoita siitä, mitä heille on tapahtunut kliinisen kuoleman jälkeen. He ovat kertoneet tietoisuutensa säilyneen ja omanneen jonkinlaisen energisen olemusmuodon. He ovat nähneet muita samanlaisia sieluja ja toisaalta valoa, joka on kutsunut heitä luokseen. Kaikkien heidän kokemuksia yhdistää myös tietoisuus ajattomuudesta. Onkin koettu että ”tuonpuoleinen” on jollain tapaa ajaton, keveä olomuoto, jossa tunnetut fysiikan lait eivät enää päde. Myös ihmiset, jotka ovat kokeneet elämänsä aikana tietoisia ruumiista poistumisia kertovat samankaltaisista kokemuksista ajan suhteen.

 

Mutta onko aika todellakin lineaarinen jatkumo, joka liikkeen tavoin kulkee yhteen suuntaan kerrallaan ja ohittaa matkallaan erilaisia virstanpylväitä? Jos annamme mielelle hetkeksi vapauden kuvitella toisenlaista ajankulumista, niin millaista aika käsityksiä se tarjoaisikaan?

 

Entä jos kaikki ajat olisivatkin tässä ja nyt, maailma olisi täynnä erilaisia rinnakkaismaailmoja, jossa meillä jokaisella olisi oma ”kopiokappaleemme” tekemässä erilaisia valintoja elämässään? Kuitenkin lähtöisin samaa sielujuurta, kuin mekin. Vain jakautuneena eri maailmoihin oppimaan elämästä erilaisia asioita ja opetuksia. Entä jos nämä kaikki ”kopiokappaleemme” on keräämässä tietoa ja rakentamassa tiedollaan ja kokemuksellaan ”yliminäämme”? Tai entä jos voisimme saada yhteyden omaan itseemme, kuka olimme 9- vuotiaana; -aivan kuten Richard Bach kirjassaan Kohoa Siivillesi, jossa hän keskusteli ”pikku Dickien” kanssa siitä mitä elämä ”vanhempana minänä” onkaan? Jos saisimme yhteyden tähän ”yliminän tietopankkiin”, niin millaisen elämän se meille tarjoilisikaan?

Kukapa tietää, ehkä tuolla jossain onkin ”rinnakkaismaailmoja”, jossa osa minuuttamme elää. Millaiseksi aikakäsitys silloin muovautuisikaan? Kaikki aika olisi tässä ja nyt. Aika saattaisi olla edelleen lineaarinen kehityksen viiva, joka kulkee eteenpäin vääjäämättä. Elämä siinä aikajanalla olisikin vain paisunut valtavan suureksi ”lihavaksi aikamadoksi”, jossa kaikki rinnakkaismaailmojemme ihmiset eläisivät omia kehityshetkiään. Silloin myös ”pikku-Dickien” ja ison Richardin elämät olisivat edelleen samassa aikajanassa, eri rinnakkais ulottuvuuksissa. Näihin ulottuvuuksien välille olisi vain muodostunut ikkuna, jolloin eri kehitysvaiheessa olevan saman elämän minuuksien hahmot voisivat kohdata.

Mutta entä jos poistaisimme mahdollisuuden rinnakkaiselämiin, millainen olisi aika käsityksemme silloin? Olisiko ajassa matkustaminen enää mahdollista? Nykyinen henkinen todellisuus ajattelummehan kytkee sisäänsä rinnakkaismaailmat, henkimaailman ja kuoleman jälkeisen elämän muodossa. Olisiko aikajana edelleen lineaarinen ohut viiva, joka alkaa jostain ja päättyy johonkin?

 

Tai mennään ajatustasolla vielä villimmäksi. Entä, jos aikaa ei olisi ollenkaan? Elämä olisi vain yksi moniuloitteinen video-ohjelma, jota voisi kelata joko eteen- tai taaksepäin? Kokemamme aika olisi harhaa ja vain nykyhetki on tärkeää, jos sekään (kaikkihan olisi vain nauhoitettua lähetystä).

Tästä löydämme yhteyden Matrix elokuvan ideaan, jossa todellisuus oli vain tietokone-ohjelma, joka pyrki toimimaan itsenäisesti ja johon ”todelliset elämät” välille menivät mukaan erityisen koneen ja ohjelman kautta. Tai sitten tulisimme samaan johtopäätökseen elämästä, jota Austraalian aboriginaalit pitävät totuutena. Elämä on unennäköä ja kuolemassa vasta heräämme.

Mitä tämä sitten tarkoittaisi? Olisimmeko me parhaillaan Matrixissa tai jossain vastaavassa tietokonepohjaisessa elämässä, jonka tehtävänä on opettaa meille jotakin? Vai olisimmeko kenties todellisia olentoja, jossain suuremmassa todellisuudessa ja elämät maassa hengen unimatkoja ja kuoleman yhteydessä palaamme takaisin ”todelliseen elämäämme”?

 

Aikaa on vaikea ajatella olemattomaksi. Varsinkin jos ajattelemme kehityksemme kuuluvan ajan kulumiseen liittyviin ominaisuuksiin ja ilmenemismuotoihin. Ajattelemme että henkimaailma on ajaton. Mutta tarkoittaako se että henkimaailmassa emme kehity tai opi mitään? Kallistun edelleen tällä tietomäärälläni ja kyvylläni ajatella ja luoda ajatusrakennelmia lineaariseen käsitykseen ajasta. Se, että lisään aika käsitteeseeni ”lihavan aikamadon”, joka pitää sisällään rinnakkaisulottuvuudet ja ”kopiokappaleidemme” samanaikaisen kehityskoulunsa omassa elämässään, ei vie sitä pois etteikö ajan ja kehityksen luonne olisi lineaarinen jatkuvasti liikkeessä oleva jatkumo. Sinä päivänä kun luomme ajan käsitykselle vaihtoehtoisia määritelmiä, mitkä ei perustu lineaariseen jatkumoon, olen valmis tarkastelemaan myös omia näkemyksiäni ajasta.

 

Tällähetkellä aika esiintyy minulle harhana sen nykyisessä fyysisten taivaankappaleiden liikkeeseen perustuvassa määritelmässään. Aika on muutakin, kuin kellon viisarien liikettä. Henkisesti sidon kehityksen ja kasvun aikakäsityksen yhteyteen, koska molempiin sisältyy eteenpäin meneminen ja muutos.

 

Ehkä aika on harhaa ja vain NYT- hetki on tärkeää. Nyt hetkessä kuitenkin vaikuttaa menneisyytemme erilaisina tehtyinä valintoina ja opittuina tapoina jäsentää ja rakentaa elämäämme. Nyt hetkessä luomme myös tulevaisuutta. Nyt tehdyt valinnat tulevat kohdattavaksemme tulevaisuudessa, halusimmepa tai emme. Tärkeintä on pyrkiä nykyhetkessä tekemään sellaisia valintoja, jotka rakentavat elämäämme ja ajatuksiamme myönteiseen suuntaan tulevaisuudessa, jotta itsellämme ja läheisillämme olisi kanssamme hyvä olla.

 

 

 

Olemisen tuolla puolen

Olemisen harha

 

Keskellä jokapäiväistä arkea, kaikessa kiireessä ja hektisyydessä eläessä helposti unohdamme filosofiset kysymykset omasta olevaisuudestamme. Nämä todellisuuden kuvat arjesta; ne ovat hyvin vahvoja konkreettisuudessaan ja varastavat huomiomme. Arkielämä pitää meitä otteessaan. Se pitää aistimme jatkuvasti kiireisenä. Jokaiselle kehomme aistille ympäristöllämme on tarjolla jotakin, mikä etäännyttä sen henkisestä olevaisuudestamme ja sitoo huomiomme fyysisyyteen ja konkretiaan.

 

Luonnollisesti eläessämme fyysisessä ulottuvuudessa tarvitsemmekin tietyssä määrin huomion sijoittamista siihen. Muutoin toimintakykymme arjessa heikkenee, jalat eivät enää kosketa maankamaraa ja kykymme toimia tässä ulottuvuudessa häviää. Tämä ei tietenkään ole tarkoitus eläessämme kehoinemme fyysisessä ulottuvuudessa. Mutta mitä tästä olevaisuudesta tulisi oikein ajatella. Onko kaikki tässä ja nyt, mitä silmillämme havaitsemme, korvillamme kuulemme ja hajuaistilla haistamme?

 

Olevaisuuden harhaa on ehkä vaikein voittaa, koska aivomme ovat jatkuvasti ylityöllistettyjä tämän fyysisen todellisuutemme asioiden hoitamisessa ja ongelmien ratkaisemisessa. Ympärillämme avautuva maailma upeine, kauniine luontoineen, rakennuksineen, ihmisineen ja jopa vienon tuulenhenkäyksen kautta varastavat ajatuksemme, huomiomme ja tunteemme aistimaan tätä fyysistä maailmaamme. Fyysinen elämä on ihme, jota aivomme käsittelevät joka hetki. Arvoisensa ihme on myös aivot, jotka tätä kaikkea tutkivat ja käsittelevät. Vaikka yleisesti on tiedossa että ihminen käyttää vain 10% aivojensa kapasiteetista, niin se ei tarkoita sitä, etteikö suuremman osuuden käyttö olisi mahdollista. Ihmisen toiminta on edelleen aivojensa suhteen ”välttämättömimmän” tekemistä, tähtäämistä selviytymiseen tässä maailmassa ja yhteiskunnassa.

 

Aivojumppana pidämme matemaattisten tai loogista päättelykykyä vaativien tehtävien ratkaisemista. Sitä voisi ajatella lähinnä nykyisen toimintakykyä ylläpitävänä harjoitteena tai yhden aivojen osa-alueen harjoittamisena. Kykyä ajatella omaa olevaisuuttamme laajemmasta näkökulmasta emme juurikaan harjoita. Emme aktiivisesti pohdi suhdettamme elämään, universumiin, toisiin ihmisiin. Emme juurikaan näe tarvetta asettaa ihmisen kuvaa laajempaan kontekstiin. Saati pohtia olemassaolomme rakennetta tai juuria. Yleistän tässä tarkoituksellisesti ihmisen toimintaa, koska se pieni prosentuaalinen määrä ihmisiä, jotka pohtivat näitä kysymyksiä eivät edusta valtavirtaa ihmisistä. Ne muodostavat lähinnä sen kuuluisan poikkeuksen, joka vahvistaa säännön asian tiimoilta.

 

 

 

Hetki Descartesille

 

Mutta annetaan nyt mielikuvituksellemme lupa pohtia hetki olevaisuuttamme. Ajattelen -siis olen, sanoi Ranskalainen filosofi René Descartes vuonna 1637 teoksessaan Metodin esitys IV. Tähän lauseeseen perustuu koko länsimaisen rationalismin perusta. Ajattelu on siis osa olevaisuuttamme. Ajattelu tulkitaan useimmiten mentaaliseksi kyvyksi, mielenlaatua kartoittavaksi tekijäksi. Joissain itämaista perua olevissa filosofioissa mentaalisuus käsitetään yhtenä ihmisen olevaisuus puolta kuvaavana terminä. Perustan oman ajatukseni asiasta tähän. Sitä kautta on helpompi edetä.

 

Yksi ihmisen olemuspuoli voisi olla siis mentaalinen, ajatteleva, älyllistävä ja tulkitseva ominaisuus ihmisessä. Toinen olemuspuoli on tunteva puoli ihmisessä. Tasapainon löytäminen mentaalisuuden ja tunteellisuuden välille on yksi ihmisenä olemisen perustehtäviä. Se on myös yksi peruskysymyksistä sukupuolten välisiä ominaisuuksia kuvatessa. Kuvaako mentaalisuus miehisiä eli maskuliinisia puolia enemmän kuin naisella? Tai vastaavasti, kuvaako tunteellisuus enemmän femiinisiä eli naisellisia ominaisuuksia, enemmän kuin miehisiä? Nämä varmasti ovat ainakin osittain kulttuuriperimäisiä kysymyksiä. Mutta jos tästä voidaan päätellä ihmisen olevaisuuteen kuuluvan mentaalisuuden ja tunteellisuuden. Se, että näitäkin käsitteitä voisi purkaa ja yksityiskohtaistaa laajemmin, en kuitenkaan siihen nyt näe tarvetta. Lähden siis liikkeelle yksinkertaistavista käsitteistä. Mentaalinen, ajatteleva, älyllistävä ja tulkitseva ominaisuus ihmisen olevaisuudessa. Tunteellinen, kokeva, tunteva, havannoiva ja herkistävä olevaisuuspuoli ihmisessä.

 

Ovatko nämä sitten erillisiä toimintoja/puolia ihmisen olevaisuudessa? Ne ehkä toimivat useimmiten itsenäisesti, mutta ne yhdistyvät kolmannessa olevaisuuden puolessa. Tätä kolmatta olevaisuuspuolta kutsutaan tietoisuudeksi. Se kokoaa mentaalisen ja tunteellisen olevaisuus puolen yhteen ja rakentaa näiden pohjalta kokonaisvaltaisen tietoisuuden. Tietoisuus on ”minä”, se sisäinen olevaisuutemme, joka meissä ajattelee ja tuntee. Ettei asia menisi liian helpoksi ymmärtää, niin tietoisuuksia on monentasoisia. Meitä lähinnä on se arkitietoisuus, johon satelee aistihavaintojemme ja aivojen informaation käsittelykeskuksen kautta kuvia ja ääniä, tapahtumia fyysisestä maailmastamme. Se herättää meissä ajatuksia ja tunteita koettavaksemme ja käsiteltäväksemme tietoisuudessamme. Nyt on taas ajatuspommin aika...

 

 

Bruntonin jalanjäljillä?

 

Se, mitä näemme ja koemme fyysisessä maailmassa olemassaolostamme on harhaa! Aistihavainnot ovat toki todellisia aivoillemme, mutta se ei ole ainoa todellisuutemme, vaikka olemme niin tottuneet ajattelemaan ja sen pohjalle perustamaan käsityksemme maailmasta, itsestämme ja olemassaolostamme. Kykymme aistia fyysisen maailman asioita on rajallinen. Se ei näe kaikkia asioita, vaikka silmämme olisivat kuinka tarkat tahansa. Emme kuule kaikkia ääniä tarkimmallakaan kuulollamme.

 

Tietoisuudella on olemassa myöskin oma havainnointi kykynsä. Emme ole vain tottuneet käyttämään sitä, jonka vuoksi se kykynä on meillä edelleen lapsenkengissä. Se on ominaisuuksiltaan edelleen meissä kehittymätön, hetkittäin avautuva, heijastuksia toisenlaisesta todellisuudesta antava havainnoinnin muoto. Kehittyneimmillä yksilöillä saattaa olla hetkittäin tietoisuuden kautta havaitseminen jopa niin vahva, että aivot kykenevät käsittelemään tätä kuvaa ja lähettämään sen silmiemme verkkokalvoille piirtyvänä kuvana, jolloin tämä toinen todellisuus näyttäytyy meille todellisena kuvajaisena fyysisessä maailmassamme. Näin pitkälle kehittynyt kyky on kuitenkin erittäin harvinainen.

 

Nyt olemme siis määritelleet olevaisuudestamme sen kolme olevaisuuspuolta. Mentaalisuus ja tunteellisuus ja niistä muodostuva arkitietoisuus. Brittiläinen filosofi, mystikko Paul Brunton kirjoitti vuonna 1937 Yliminää etsimässä -nimisen kirjan. Tuosta kirjasta alkoi myös oma henkinen itseni etsintä 1990 -luvun alussa. Brunton sanoittaa jokaisella ihmisellä olevan myös henkisen yli-minän, joka on luonteeltaan meidän ”jumalainen” osa minuuttamme. Minuuden osa, johon meillä olisi mahdollisuus saavuttaa yhteys henkisen, henkilökohtaisen valaistumisen kautta. Omaan maailmankuvaani ajatus yli-minästä ei aivan esitellyllä tavalla sovi.

 

Ei sillä, etteikö ajatus jumalaisesta kipinästä minuudessamme kiehtoisi ja houkuttelisi uskomaan sen olemassaoloon! Toki näin voi olla ja onkin, mutta vain oman näkemykseni pohjalta. Kysymys on tavoista päästä yhteyteen siihen muutoin kuin valaistumisen kautta. Tai että se olisi jotenkin erillinen osa minuuttamme. Nämä ajatukset saavat sisäiset takajalkani ilmaan. Ajattelen valaistumisen olevan yhden ihmiselämän aikana mahdotonta, kuten tuossa aikaisemmassa henkisyyteen liittyvässä harhassa kirjoitinkin. Olen henkilökohtaisesti tyytyväinen, jos edes yhden asian opin henkisyydestä tässä elämässä ja toteuttamaan sitä elämäni kaikissa tilanteissa. Se, että saa mielensä ajatuksien virran katkeamaan -edes hetkeksi, ei näkemykseni mukaan tee ketään valaistuneeksi. Kutsuisin sitä lähinnä ensimmäiseksi askeleeksi mielenhallinnan tiellä.

 

Arkitietoisuus siis pyörii pitkälti jokapäiväisen elämämme tapahtumissa ja niiden synnyttämissä ajatuksissa ja tunteissa. Tietoisuuteemme havannointikenttään virtaa informaatiota myös muualtakin, kuin aivojen käsittelykeskuksen kautta fyysisestä maailmasta. Tässä kohtaa voimme ottaa esille uuden käsitteen henkistä olemuspuolta kartoittavana tekijänä. Intuitio on kehittyneen mentaalisuuden ja tunteiden luoma yhteiskanava tai sisäinen valtatie, joka kurkottaa informaation hakunsa olevaisuuden toiselle puolen. Sinne, jota olemme tottuneet kutsumaan näkymättömäksi maailmaksi. Tätä voisi myöskin kutsua käsitteillä henkimaailma, sisäinen avaruus tai vaikkapa jumalan valtakunta. Termeillä ei sinänsä ole merkitystä. Idea termin takana on tärkeämpi.

 

Intuitio on kehittynyt hengen työkalu, jolla arkitietoisuuteemme välittyy informaatiota sen kaikissa muodoissaan: ajatuksina, tunteina, sisäisinä kuvina ja -ääninä tai vaikkapa tietoisuus-tietona, johon liittyy vahva tunteen ja ajatuksen liitto, eli eräänlainen elävä tietopaketti, jossa tieto ja tunne on sidottu yhteen. Intuitio operoi arkitietoisuuden ja sen jumalaisen kipinän välillä, jota aikaisemmin kutsuimme yli-minäksemme. Intuitio on kehittyvä hengen työkalu. Se ei tarjoa aina selkeitä kuvia tai tietoa meille. Syykin on yksinkertainen, arkitietoisuuteemme sekoittuu paljon informaatiota, joista suurin osa tulee aivojemme käsittelykeskuksen kautta fyysisestä maailmastamme. Vain pieni osa arkitietoisuutemme tulee intuition kautta yli-minältämme. Eli kysymys on erottelukyvystämme sekä herkkyydestämme vastaanottaa hiljaista tietoa yli-minältämme.

 

Koska kysymys on kehittyvästä työkalusta, se pitää sisällään sen upean tosiasian, että intuition toimintakykyä on mahdollista harjoituttaa paremmaksi. Yksi tapa siihen on toki mielenhallinnan ensimmäinen askel, kuten joogit pyrkivät hallitsemaan arkitietoisuuteen tulevaa valtavaa informaatio aaltoa, vähentämällä sen vaikutusta arkitietoisuudessa ja kiinnittämällä huomionsa sisällä kuuluvaan hiljaiseen ääneen, jota voimme kutsua intuition ääneksi.

 

Toinen tapa on herkistyminen ja syventyminen erilaisille energioille ja asioille. Kysymys on keskittymiskyvystämme. Kohdistui se sitten kirjaan tai kirjoittamiseen, tai vaikka jonkin asian tarkkailemiseen aistiemme kautta, lopputulos johtaa samaan. Herkistymiseen asioiden sisäiselle olemukselle, sen energiaan ja vastaanottamiseen. Katsellessamme esimerkiksi luonnossa elävää kasvia keskittyen ja herkistyen sen energialle, voimme nähdä välähdyksiä sen henkisestä olemuksesta ja energiasta. Se voi näyttäytyä meille esimerkiksi eteerisin väreilyin ja värein.

 

Se paljastaa meille jotain, mitä silmämme ei meille yleensä kykene näyttämään. Se on jotain ihmeellistä ja mikä saa minut väittämään sinulle, että se mitä ympärilläsi näet, onkin harhaa. Todellisuudessa edessäsi oleva kasvi onkin kauniimpi ja monimuotoisempi ja -ulottuvuuksisempi, kuin mitä kehittymättömät silmäsi kykenevät sinulle näyttämään. Voidaan sanoa, että intuitio toimii sillanrakentajana sinun ja yli-minäsi välillä. Todellisuudessa mitään siltaa ei ole. Sinä olet oma yli-minäsi. Vain yhteytesi omaan ylempään minuutesi lepää henkisen kehittymisesi varassa. Nyt et ehkä kykene näkemään yhteyttä yli-minääsi, tai saat siitä arkitietoisuutesi vain hetkittäisiä välähdyksiä. Mutta meistä jokainen kehittyy, vaikka se ottaakin aikansa. Tärkeää on vain tietää olevansa oikealla tiellä ja antaa itsellensä aikaa. Kärsivällisyyskin on hyve, johon tuskin yhden ihmiselämän läpi käyminen meitä vielä lopullisesti kasvattaa.

 

Aivosikin kehittyvät. Jonain päivänä käytössäsi ei ole enää ainoastaan 10% sen kapasiteetista. Henkinen laajempi elämän näkemys on myös avannut uinuvan osan aivoissasi. Tie on pitkä ja kivinen, mutta eikö tärkeiden asioiden oppiminen aina vaadi aikaa, energiaa ja omistautumista?

 

Nyt, kun olemme avanneet olevaisuuspuoltamme aina mentaali- ja tunnepuolen kautta arkitietoisuuden kehittymiseen ja sitä kautta saaneet virikkeitä intuition kautta myös yli-minämme havaintokentästä, niin olisiko aika pohtia sitä, että millaiseen todellisuuteen se onkaan yhteydessä? Millaisena maailma näyttäytyy yli-minän näkökulmasta? Olemmeko jo nähneet kaiken, vai olemmeko vasta kehitysmatkamme alussa? Kuinka monta harha-maailmaa matkan varrelta vielä koemmekaan, kunnes tavoitamme jotain todellista?

 

Timo Tahvanainen 2016.

Rajatieto TV, Aleksis Kiven katu 17

00510, Helsinki, Suomi/Finland

 

E-mail: info(a)rajatieto.tv